torstai 10. tammikuuta 2013

Tervehdys kaikille!
Aamun reipas palaverilenkki suoritettu ja siitä saatu uutta puhtia päivään. Tämäkin päivä siis mennyt ihan hujauksessa.  Piipahdimme katsastamassa myös tulevaa työpirssiämme, jonka saamme käyttöömme lähipäivinä.

Terwahölkälle on sen verran intoa, että me ihan innostuimma isommalla porukalla mukaan! Nyt peruskuntoa kasvattamaan monipuolisesti ja siintämään katseensa kohti tulevaa. Vannoutuneet salilla kulkijamme ovatkin ahkerasti treenanneet tälläkin viikolla lihaskuntoaan. Tämän viikon keskiviikon treeninä jalat ja haba sai kyytiä ja treenipainotkin tuntuivat kevyiltä. Olisi aika tarkistaa punnukset ja uutta saliohjelmaa katsastaa.

Huomista odotellen ja viikonloppu ulkoilun merkeissä!

Heidi   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti