torstai 10. tammikuuta 2013

Paavo-poni liittyy terapeuttien joukkoon



Paavo-poni, viralliselta nimeltään Pihlavan Pätmän aloitti tammikuussa työt Terameren palkkalistoilla. Paavon palkkausjärjestelmä ei ole kovinkaan häävi, vaan palkka koostuu porkkanoista ja rapsutuksista. Aiemmin Paavo on työskennellyt hoivakotien turpaterapeuttina, joten muutos toimintaterapeutin työpariksi ja monipuolisiin työtehtäviin on mittava.  Paavo itse kommentoi seuraavaa: ”Hoivakotien kanssa tulen jatkossa tekemään varmastikin paljon yhteistyötä. Simon palvelukodin heppakerholaiset ovat tulleet niin hyviksi kamraateiksi, että tokkopa heitä raskin jättää. Erilaiset tapahtumat ovat myös vatsaani, siis korjaan sydäntäni, lähellä. Kyllä oli kerran syysjuhlillakin kärryttelyn lomassa mukavaa syödä ämpärillinen porkkanoita, eikun siis ajeluttaa väkeä.” 


Paavon kanssa voi touhuta monenlaista; Paavoa voi hoitaa ja talutella, rapsutella ja paijata, ajaa kärryillä sekä ratsastaa. Paavo onkin siis todellinen moniosaaja! Paavon vahvuuksiin kuuluu läsnäolon taito ja lisäksi Paavo on ehdottoman luotettava. Se mikä kerrotaan salaa Paavolle harjanjuuressa kuiskaillen, pysyy Paavolla. Paavo on myös sopivan pieni, että sen kanssa puuhastelu on turvallista. Paavo ei varsinaisesti ole kuitenkaan mikään työnarkomaani, vaan osaa arvostaa omaa vapaa-aikaansa korkealle. Tärkeää onkin vapaa-ajan ja leipätyön balanssi. Tarhailu kaverien kanssa ja syöminen ovatkin Paavolle elintärkeitä.  Joskus myös pieni auktoriteetteja vastaan kapinointi saattaa näkyä aasimaisena jumituksena, pikku pukitteluina tai taidokkaina kolmoisslutseina.


Terameren toimintaterapeutti on jo keksinyt useita tapoja työllistää uusi työtoveri. Katja mainitsee, että Paavo tulee toimimaan apuna lasten kehonhallinnan harjoittelussa ja myös psykiatristen asiakkaiden kanssa voi Paavo kantaa kortensa kekoon. Ison (vatsastaan) ja vahvan (mieleltään) eläimen käsittely ja hoitaminen on oiva tapa löytää itsestään uusia vahvuuksia ja kohottaa itsetuntoa. Paavo kommentoi:  ”Olen tehnyt paljonkin töitä erilaisten ongelmatapausten ja epätasapainoisten ihmisten kanssa. Useasti nämä ongelmatapaukset ovat kanssani puuhaillessaan huudelleet kovinkin epätoivoisesti  ”Nyt tulen kyllä hulluksi”, ”Järki lähtee sinun kanssa”, ”tästä ei tule mitään”, ”nyt saan kohta raivokohtauksen”. Että kokemusta löytyy!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti