Suunnittelua, yhteistyötä
henkilökunnan kanssa ja vierailu kehitysvammaisten asumispalveluissa. Siitä se
sitten lähti, kommunikaatioympäristön luominen. Työn aloitti puheterapeuttimme
Sanna Tikkanen. Siitä seurasi tuntien äherrystä kuvien parissa leikkaa, liimaa,
laminoi menetelmällä. Lisäksi Sanna muun muassa suunnitteli ja maalasi
viikkojärjestystä. Saatuaan kommunikaatioympäristöä erittäin hyvin alulle,
hommaan pomppasi mukaan tuomaan omaa näkemystään toimintaterapeuttimme Katja
Kuusento. Tämän jälkeen kaksi supermimmiä yhdessä suunnittelivat sekä taas
leikkasivat, liimasivat ja laminoivat kuvia. Kommunikaatioympäristön luomisen
jälkeen tuli aika kouluttaa henkilökuntaa. Koulutusmateriaalin valmistuttua
terapeutit pörräyttivät uudella Minillä asumispalveluihin. Koulutukseen
osallistui joukko työntekijöitä, joista osalla olikin jo kokemusta
aikaisemmasta työstä kuvien käytöstä. Myös osa asukkaista kävi piipahtamassa
koulutustilaisuudessa. Yhteistyö työntekijöiden kanssa sujui mukavasti. Nyt
terapeutit odottavatkin innolla jälkiseurantakäyntiä, jossa selviää, millaisia
kokemuksia työntekijöillä on kommunikaatioympäristöstä, kaipaavatko he joitain
muutoksia ja tarvitsevatko lisää ohjausta. Jatkoa siis seuraa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti